”Se, että oppii näkemään. Siinä asiassa ei koskaan ole valmis.”
Kaikki lähti siitä hetkestä, kun tein 15-vuotiaana elämäni ensimmäisen mustavalkokuvan koulumme pienessä pimiössä. Sen hetken taika, kun kuva alkoi hahmottua paperille, sen muistan aina. Olin kuvannut isovanhempiani ja tämä kuva on minulla edelleen kirjahyllyssäni muistona siitä hetkestä, joka johdatti elämäni kohti valokuvaajan uraa. Kuvan muodostumisen ihme pitää minua edelleen vallassaan vaikka tuosta ensimmäisestä kosketuksesta on jo yli kymmenen vuotta.
Aidot tunteet ja aidot ihmiset sekä elämä kaikessa kauneudessaan. Sen haluan ikuistaa. Kamera on minulle työväline johonkin suurempaan. En ole tekniikkakeskeinen kuvaaja, sillä mielestäni valokuvaus on parhaimmillaan juuri näkemistä ja tuntemista. Toki kuvan pitää silti olla teknisesti onnistunut. Voisikin sanoa, että en kuvaa kameralla - kuvaan persoonalla.
Valokuvaajana olen tehnyt hyvin monentyyppisiä töitä enkä halua jämähtää tekemään vain yhdenlaista kuvausta, sillä vaihtelu virkistää. Uuden luominen ja jatkuva kehittyminen on minulle tärkeää. Ajattelen asioita aina myös asiakkaan näkökulmasta ja pyrin tekemään kaiken alusta loppuun mahdollisimman helpoksi ja vaivattomaksi.
Eniten kehuja asiakkailtani saan siitä, että minun kanssani on helppo työskennellä. Kamera välistämme unohtuu, kun kyse on ihmisten kohtaamisesta. Osaan myös hakea jokaisesta ne parhaat puolet ja autan kokonaisvaltaisesti onnistumaan kuvassa. Parasta palautetta onkin se, kun ihmiset kehuvat minua edelleen eteenpäin, silloin tiedän tehneeni työni oikein. Se onkin tavoitteeni jokaisella kuvauskeikalla.
Koulutukseltani olen medianomi (AMK) ja kuvajournalismiin suuntautunut valokuvaaja (VAT) ja olen opiskellut myös yrittäjyyteen liittyviä opintoja mm. Tiimiakatemian Tulisieluissa. Tärkein koulu on kuitenkin ollut elämänkoulu; se, että oppii näkemään. Siinä asiassa ei koskaan ole valmis.
Teen töitä sekä studiossa että miljöössä, toimintasäteeni ulottuu toimipaikastani Oulusta muualle Pohjanmaalle, koko Pohjois-Suomeen ja Kainuuseen, lisäksi keikkailen välillä myös pääkaupunkiseudulla.
Olipa kyseessä sitten hääkuvaus, muotokuvaus, yrityskuvaus, huomenlahjakuvaus, lehtikuvaus, mainoskuvaus, ylioppilaskuvaus, lemmikkikuvaus, lapsikuvaus, perhekuvaus, tapahtumakuvaus tai joku muu valokuvaukseen liittyvä työtehtävä, ota yhteyttä, kun tarvitset ennakkoluulottoman ja mukautumiskykyisen ammattikuvaajan käyttöösi!
Lisää minusta ja töistäni löydät blogistani http://janicakarastiphotography.wordpress.com/ tai ota yhteyttä.